Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa
Suomen Asianajajaliitto
Asianajaja Riitta Laakso, rimala(at)sci.fi
(Julkaistu 31.12.2008)

Avioliiton ulkopuolella syntyneet lapset


Ellei lapsen isä ole avioliitossa lapsen äidin kanssa, on hänen käytävä allekirjoittamassa isyyden tunnustamista koskeva asiakirja lastenvalvojan luona. Samassa yhteydessä voidaan sopia myös lapsen huollosta, asumisesta, elatusavusta ja tapaamisoikeudesta. Myös lapsen sukunimi voidaan vaihtaa äidin nimestä isän nimeksi, jos vanhemmat ovat näin sopineet.

Niissä tapauksissa, joissa isä on epävarma vanhemmuudestaan, tehdään DNA-tutkimus, jonka valmistumisen jälkeen isä voi päättää, tunnustaako isyytensä. Lastenvalvoja vie asian käräjäoikeuden ratkaistavaksi, ellei tutkimuksen avulla todennettua isyyttä tunnusteta. Lapsen äiti voi estää lastenvalvojan aktiiviset toimet isyyden selvittämiseksi, ellei hän halua kertoa, kuka isä on.  Isä voi kuitenkin tässä tapauksessa ajaa käräjäoikeudessa kannetta isyytensä vahvistamiseksi.

Lapset uusperheessä


Lapsen vanhemman uusi avio- tai avopuoliso ei ole lapsen huoltaja, vaikka useimmiten tosiasiallisesti osallistuukin lapsen hoitamiseen ja kasvattamiseen. Tuomioistuin voi kuitenkin määrätä hänet hakemuksesta lapsen oheishuoltajaksi, jos se on lapsen edun kannalta perusteltua.

Lakisääteinen elatusvastuu ei myöskään ulotu puolison lapsiin. Asumis- ja muita tukia myönnettäessä koko ruokakunnan tulot otetaan kuitenkin huomioon. Useimmiten lapsen vanhemman pakolliset menot myös pienenevät uuden puolison tullessa niitä jakamaan, mutta tämä ei automaattisesti ole peruste lapsen elatusavun pienentämiselle.

>> Siirry asianajajahakuun