6.1 Esteellisyys samassa asiassa
Asianajaja ei saa ottaa vastaan tehtävää samassa
asiassa kahdelta tai useammalta asiakkaalta, jos asiakkaiden edut tai oikeudet
asiassa ovat ristiriitaiset tai eturistiriidan mahdollisuus on ilmeinen.
Asianajaja saa kuitenkin ottaa vastaan
sopimuksen laatimista koskevan tai sovittelijan tehtävän kahdelta tai
useammalta asiakkaalta, vaikka asiakkailla olisi vastakkaisia intressejä, jos
kaikki kyseiset asiakkaat pyytävät häntä antamaan apuaan. Tällaisessa
tapauksessa asianajaja on velvollinen ottamaan huomioon kaikkien asiakkaiden
edut tasapuolisesti eikä hän saa avustaa heistä ketään, jos asiasta syntyy
myöhemmin riita.
6.2 Esteellisyys
lojaalisuusvelvollisuuden perusteella
Asianajaja ei saa ottaa tehtävää nykyistä tai entistä asiakastaan vastaan, jos tehtävän vastaanottaminen rikkoo lojaalisuusvelvollisuutta uutta asiakasta tai vastapuolena olevaa nykyistä tai entistä asiakasta kohtaan, elleivät asiakkaat anna suostumusta tehtävän vastaanottamiseen.
Asianajajan lojaalisuusvelvollisuuden laajuuteen
tehtävän suorittamisen aikana ja velvollisuuden kestoon tehtävän päättymisen
jälkeen vaikuttavat esimerkiksi asianajajan asiakkaalleen hoitamien tehtävien
laatu ja laajuus, asian merkitys asiakkaalle sekä asiakassuhteen kesto ja
asiakkaan merkitys asianajajalle.
6.3 Esteellisyys salassapito- ja vaitiolovelvollisuuden perusteella
Asianajaja ei saa ottaa hoitaakseen tehtävää, jos muussa tehtävässä saadut salassapito- tai vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvat seikat saattavat haitata asianajajan kykyä täysipainoisesti valvoa asiakkaansa etua.
Asianajaja voi kuitenkin ottaa tehtävän vastaan,
jos hän on saanut suostumuksen salassapito- ja vaitiolovelvollisuuden piiriin
kuuluvien tietojen käyttämiseen siltä, jota salassapitovelvollisuus suojaa.
Suostumusta ei saa pyytää siinä tarkoituksessa, että tietoja käytettäisiin
suostumuksen antajaa vastaan.
6.4 Esteellisyys taloudellisen tai henkilökohtaisen liitynnän perusteella
Asianajaja ei saa ottaa vastaan tehtävää, jos hänellä, hänelle läheisellä henkilöllä tai samassa toimistossa tai toimistoyhteisössä toimivalla henkilöllä on tehtävään sellainen taloudellinen tai henkilökohtainen liityntä, joka saattaa haitata asianajajan kykyä täysipainoisesti valvoa asiakkaansa etua.
Asiakkaan suostumus oikeuttaa asianajajan
ottamaan tehtävän vastaan, ellei liityntä ole olennainen.
6.5 Esteellisyys asianajotoimistossa ja toimistoyhteisössä
Kohdissa 6.1–6.3 sanottua sovelletaan
asianajajan lisäksi myös muihin, asianajajan kanssa samassa asianajotoimistossa
tai toimistoyhteisössä työskenteleviin henkilöihin.
Kohdassa 6.4 sanottu asianajajan esteellisyys ei
estä samassa asianajotoimistossa tai toimistoyhteisössä työskentelevää,
esteetöntä asianajajaa hoitamasta tehtävää.
6.6 Suostumuksen hankkiminen
Asianajajan on ennen kohdissa 6.2, 6.3 ja 6.4 tarkoitettua suostumuksen hankkimista selvitettävä asiakkaalle esteellisyyden muodostavat seikat niin yksilöityinä, että asiakkaalla on riittävät edellytykset harkita, antaako hän suostumuksen. Asianajaja ei saa pyytää suostumusta asiakkaalta, jonka voidaan arvioida olevan kykenemätön ymmärtämään suostumuksen merkityksen.
Suostumus on hankittava rikkomatta asianajajan
salassapito- ja vaitiolovelvollisuutta.
6.7 Toimistovaihdos
Esteellisyys uudessa toimistossa
Kun asianajaja tai muu lakimies on siirtynyt uuteen toimistoon, uuden toimiston asianajajien on esteellisyysarvioinnissaan otettava huomioon ne tehtävät, joita siirtynyt asianajaja tai muu lakimies on hoitanut aiemmin henkilökohtaisesti tai joita koskevia salassapito- tai vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvia tietoja siirtynyt asianajaja tai muu lakimies on muutoin saanut.
Siirtyneen asianajajan henkilökohtainen esteellisyys
Siirtynyt asianajaja ei saa henkilökohtaisesti uudessa toimistossa hoitaa tehtävää, jos
- uuden toimiston asiakkaan vastapuolen tehtävää hoitaa siirtyneen asianajajan aikaisempi asianajotoimisto; ja
- vastapuolen tehtävä oli annettu aikaisemmalle asianajotoimistolle ennen asianajajan siirtymistä uuteen toimistoon.
Tässä sanottu ei estä asianajajan uudessa toimistossa työskentelevää toista, henkilökohtaisesti esteetöntä asianajajaa hoitamasta tehtävää.
Esteellisyys aikaisemmassa toimistossa
Asianajajan
siirtymisestä huolimatta on asianajajan aikaisemmassa toimistossa toimivien
asianajajien otettava esteellisyysarvioinnissaan huomioon siirtyneen
asianajajan tässä toimistossa hoitamat tehtävät.
6.8 Esteettömyysarviointiin vaikuttavista seikoista tiedottaminen
Jos asianajaja pitää itseään esteettömänä, mutta asianajajan tiedossa on seikkoja, jotka voivat aiheuttaa perusteltuja epäilyksiä hänen esteettömyydestään, asianajajan on ilmoitettava näistä seikoista asiakkaalle.







