
Pääkirjoitus: Oikeusapupalkkioita korotettava
Asianajajaliiton puheenjohtaja Riitta Leppiniemi ottaa Advokaatin 1/2008 pääkirjoituksessa kantaa oikeusapupalkkioiden korotuksen myöhentämiseen.
Oikeusapulainsäädännön muutostarpeita valmistelleen työryhmän mietintö valmistui maaliskuussa 2007. Mietinnössä ehdotettiin palkkioasetuksen uudistamista kokonaisuudessaan. Lähtökohtana on, että avustajien tulee saada tehtävästään sen vaativuutta ja työn määrää vastaava korvaus. Palkkioperusteiden tulee olla selkeitä ja ennakoitavia ja niiden soveltamisen yksinkertaista. Ehdotetun mallin mukaan palkkio avustajalle määräytyy ensisijaisesti ajankäytön perusteella.
Oikeusministeriön yhteenveto pyydetyistä lausunnoista valmistui elokuussa 2007. Lähes kaikki lausunnon antajat kannattavat palkkiojärjestelmän uudistamista työryhmän esittämällä tavalla pääosin tuntiperusteiseksi. Työryhmä ehdotti, että tuntipalkkio nostetaan nykyisestä 91 eurosta 100 euroon. Useissa lausunnoissa puollettiin tätä.
Oikeusapupalkkiota nostettiin viimeksi 1.6.2004. Tuolloinkaan korotus ei vastannut edes edellisen korotuksen jälkeistä elinkustannusindeksin nousua. Vuonna 2007 tehdyn Asianajajatutkimuksen mukaan arvonlisäverottoman tuntilaskutuksen keskiarvo tuomioistuinasioissa on 177 euroa ja tuomioistuimen ulkopuolella käsiteltävissä asioissa 182 euroa. Tuntiveloitukset ovat lähes kaksinkertaisia verrattuna oikeusapuasioista säädettyyn tuntipalkkioon. Oikeusministeriön hallinnonalaa koskevassa talousarvioesityksessä vuodelle 2008 todettiin, että hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen oikeusapulain muuttamisesta. Lisäksi tarkistetaan valtioneuvoston asetuksessa säädettyjä oikeusavun palkkioperusteita. Käsityksemme on ollut, että uuden asetuksen mukaiset palkkiot otettaisiin käyttöön pikaisesti vuonna 2008.
Viime vuoden lopussa oikeusministeriössä päätettiin yhdistää oikeusapulain ja palkkioasetuksen uudistaminen sähköisen asioinnin voimaansaattamiseen, mikä toteutuu aikaisintaan keväällä 2009. Uudistusten siirtyminen on valitettavaa. Palkkioasetuksen tuntipalkkioin korottamista ei voi sitoa sähköisen asioinnin voimaansaattamiseen, koska sen ajankohta on epävarma.
Nykyisellään oikeusapupalkkiot eivät kata nousevia kuluja vaan ne joudutaan kattamaan korottamalla itse maksavien asiakkaiden laskutusta. Nämä asiakkaat siis kattavat osan oikeusapujuttuina hoidettavien asioiden palkkioista, mikä ei tietenkään ole oikein. Valtion maksajana on tunnustettava kulutason nousu ja korotettava palkkioita pikimmiten ansiotasoindeksin nousun mukaisesti.
Riitta Leppiniemi
Asianajajaliiton puheenjohtaja
40. Asianajajapäivät
Asianajajaliiton Asianajajapäivät järjestettiin tammikuussa 40. kerran. Asianajajapäivät kokosivat ennätysyleisön. Vuoden suurin koulutustapahtuma keräsi paikalle 1100 asianajajaa, asianajotoimistoissa työskentelevää juristia ja kutsuvierasta.

Helsinkiläisen Kalastajatorpan seinät pullistelivat väen paljoudesta. Tunnelma oli kuitenkin katossa.
Kaikille yhteisessä osuudessa oikeuspoliittisen forumin puhujat pohtivat asiantuntija-ammattien etiikkaa eri näkökulmista. Iltapäivän ammatillinen ohjelma jakautui tuttuun tapaan viidelle eri linjalle. Osallistujilla oli mahdollisuus valita kiinnostavimmat aiheet liikejuridiikkaa, perheoikeutta, asianajajaoikeutta, sovintomenettelyä sekä oikeutta ja julkisuutta käsittelevien luentojen ja tietoiskujen joukosta.
Tiina Komi
Valtuuskunnan talvikokous
Asianajajaliiton valtuuskunnan talvikokouksen pääaiheiksi nousivat oikeudellisten palveluiden sääntely ja tapaohjeiden uudistus.

Asianajajat keskustelivat Asianajajaliiton hallituksen laatimista tavoitteista, joihin pyritään mikäli oikeudenkäyntiavustajien ja -asiamiesten kelpoisuusvaatimuksia ryhdytään uudistamaan.
Oikeusministeriö asettanee maaliskuussa työryhmän pohtimaan oikeudellisten palveluntarjoajien kelpoisuusehtoja. Vielä ei ollut tietoa, tarkasteleeko se vain tuomioistuinmenettelyyn liittyviä kelpoisuusehtoja vai kelpoisuusehtoja myös tuomioistuinmenettelyn ulkopuolella.
Esitys tapaohjeiden uudistuksesta lähtee lausuntokierrokselle osastoihin lähiaikoina. Sen jälkeen ne tulevat valtuuskunnan hyväksyttäviksi ylimääräisessä valtuuskunnan kokouksessa 11. huhtikuuta.
Raija Lahtinen







