Kotimaiset tuomioistuimet
Elinkautisvanki ei saanut korvausta vapautumisensa lykkääntymisen johdosta
HelHO:2012:3 Elinkautinen vankeusrangaistus Syyttömästi vangitun korvaus Vahingonkorvaus Julkisyhteisön korvausvastuu
23. Korkein oikeus on todettuaan hovioikeuden tavoin, että A:n valvotun koevapauden aikana tekemät rikokset ovat vakavia ja että hän on aiheuttanut teoillaan kyseiselle rikoslajille tyypillistä vaaraa, katsonut, että tämä rikollisuus on huomattavan erilaatuista ja selvästi lievemmin rangaistavaa kuin ne rikokset, joista hänet on tuomittu elinkautiseen vankeuteen. Korkein oikeus on lisäksi katsonut, että A:n koevapauden aikana tekemien rikosten tai muunkaan täytäntöönpanon aikana tapahtuneen rikollisuuden ei voida katsoa osoittavan ilmeistä vaaraa siitä, että hän vapauduttuaan syyllistyisi henkeä, terveyttä tai vapautta loukkaavaan rikokseen.
24. Korkein oikeus on siis arvioinut koevapauden aikana tapahtuneen rikollisuuden merkityksen toisin kuin rikosseuraamusvirasto ja hovioikeus. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että rikosseuraamusvirasto olisi menetellyt virheellisesti hakiessaan hovioikeuden aikaisemman päätöksen peruuttamista. Rikosseuraamusviraston hakemus on laissa tarkoitetulla tavalla perustunut valvotun koevapauden aikana tehtyyn rikokseen. Jo lain esitöissä on todettu, että uudelleenharkinta tulee kysymykseen ennen muuta rikoksissa, jotka johtaisivat ehdottomaan vankeusrangaistukseen (HE 262/2004, yksityiskohtaiset perustelut). Hovioikeus katsookin, että rikosseuraamusvirasto ei ole asiassa ylittänyt harkintavaltaansa.
25. Asiassa ei ole myöskään näytetty, että rikosseuraamusvirasto ei olisi noudattanut asiassa objektiivisuutta tai että se olisi esittänyt asiassa hakemuksensa tueksi yksipuolisia tai harhaanjohtavia tietoja. A:lla on lisäksi itsellään ollut mahdollisuus hovioikeudessa esittää kantansa rikosseuraamusviraston esittämästä selvityksestä.
26. Hovioikeus on jo aikaisemmin todennut, että elinkautisvangin vapauttamisharkinta on osa säännönmukaista vapauttamismenettelyä ja että tässä harkinnassa eri oikeusasteet voivat päätyä myös toisistaan poikkeaviin lopputuloksiin. Toisin kuin tapauksessa KKO 2008:10 nyt ei ole kysymys siitä, että A olisi julkisen vallan vastuulla olevan virheen tai laiminlyönnin perusteella menettänyt vapautensa tavalla, jota voidaan pitää perus- ja ihmisoikeutena suojatun henkilökohtaisen vapauden loukkauksena.
