Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa
Suomen Asianajajaliitto
Tulosta sivu Kerro kaverille
Asianajajaliiton tiedotteet ja lausunnot 2010

rss Asianajajaliiton tiedotteita ja lausuntoja

11.6.2010 11.06

Asianajajaliiton Oikeustekopalkinto Matti Kuusimäelle

Tiedote

Entinen valtakunnansyyttäjä palkittiin oikeudenmukaisuuden edistämisestä


Keväällä valtakunnansyyttäjän tehtävästä eläkkeelle jäänyt professori Matti Kuusimäki vastaanotti perjantaina Asianajajaliiton myöntämän Oikeustekopalkinnon Helsingissä. Kyseessä on merkittävä tunnustus oikeudenmukaisuuden edistämisestä yhteiskunnassa. Erityisesti palkintoperusteluissa huomioidaan syyttäjälaitoksen johdossa toimineen Kuusimäen työpanos oikeudenkäynnin osapuolten yhteistyön kehittämisessä.

Palkintoa luovutettaessa Kuusimäen todettiin vaikuttaneen pitkäaikaisella toiminnallaan suomalaisen oikeusjärjestyksen kehittymiseen, oikeudenmukaisuuden edistymiseen ja oikeusturvan toteutumiseen.

Kuusimäen työn ansiosta syyttäjistä on tullut aiempaa itsenäisempiä lainkäyttäjiä ja rikosprosessin keskeisiä toimijoita. Kuusimäen johdolla valtakunnansyyttäjävirastosta on muodostunut myös merkittävä lakimiesten koulutusorganisaatio. Apulaissyyttäjäkoulutusta ja syyttäjien jatkuvaa kouluttautumismahdollisuutta voivat muut lakimiehet vain ihailla. Asianajajatkin ovat päässeet osallisiksi Kuusimäen opeista, sillä hän on useana vuonna ollut pidetty kouluttaja asianajajakunnan vuotuisessa päätapahtumassa Asianajajapäivillä.

Asianajajat arvostavat erityisesti Kuusimäen pyrkimystä kehittää oikeudenkäynnin kaikkien osapuolten keskinäistä yhteistyötä. Huomattava esimerkki tästä on valtakunnansyyttäjänviraston ja Asianajajaliiton vuonna 2004 antama julkilausuma keskinäisestä alueellisesta yhteistyöstä. Yhteistyö on käytännössä tarkoittanut muun muassa syyttäjien ja asianajajien yhteisiä koulutustilaisuuksia ympäri maata.

Matti Kuusimäki on koulutukseltaan oikeustieteen lisensiaatti. Hänelle on myönnetty professorin arvonimi 2009. Kuusimäki toimi ensimmäisenä valtakunnansyyttäjänä vuosina 1997–2010. Ennen valtakunnansyyttäjän virkaa hän työskenteli muun muassa hovioikeudenneuvoksena Vaasan ja Helsingin hovioikeuksissa sekä oikeusministeriön kehitysjohtajana.
 
Asianajajaliiton Oikeustekopalkinto jaettiin kolmannen kerran ja tällä kertaa se annettiin ensimmäisen kerran yksittäiselle henkilölle. Aiemmin palkinnon ovat saaneet Rovaniemen hovioikeus laatuhankkeestaan ja Asianajajaliiton Lahden paikallisosasto suositun asianajajapäivystyspalvelun pyörittämisestä.

Lisätietoja:

Asianajajaliiton puheenjohtaja Mika Ilveskero, p. 020 776 5403

Asianajajaliiton viestintä:

Viestintäpäällikkö Janne Laukkanen, p. 040 588 1925
Tiedottaja Heidi Kallström, p. 040 510 8238

Lisätietoa ja julkaisuvapaita valokuvia 11.6.2010 tilaisuudesta:

www.asianajajaliitto.fi/pressi


Palaa otsikoihin